Kun kello lyö kolme aamuyöllä ja suurin osa maailmasta nukkuu, jossain loistaa vielä valo. Siellä istuu ihminen, joka on vapaaehtoisesti vaihtanut tasaisen 8–16 työn, varmat lomarahat ja palkalliset sairaslomat epävarmuuteen, riskiin ja vastuuseen, joka ei lopu koskaan. Ulkopuolisen silmin tämä näyttää usein yhdeltä asialta: hulluudelta. Mutta jos kysyt yrittäjältä itseltään, kyse on jostain aivan muusta.
Onko se hulluutta?
Yrittäjyyteen liittyy usein piirteitä, jotka täyttäisivät diagnoosin kriteerit missä tahansa muussa kontekstissa. Kuka muu sijoittaisi viimeiset säästönsä ideaan, jonka onnistumisprosentti on tilastollisesti pieni? Kuka muu jaksaisi kerta toisensa jälkeen nousta epäonnistumisen jälkeen, vaikka "järkevä" ihminen olisi luovuttanut jo ajat sitten? Tämä ”positiivinen hulluus” on kuitenkin välttämätön polttoaine. Se on kykyä uskoa näkyyn, jota kukaan muu ei vielä näe. Se on sokeaa luottamusta omaan tekemiseen silloinkin, kun Excel näyttää punaista.
Vai onko kyseessä oma rotunsa?
Psykologit ovat pitkään tutkineet yrittäjätyyppejä ja havainneet, että heidän aivonsa todella tuntuvat raksuttavan eri taajuudella. Yrittäjä ei ole vain työntekijä, jolla on oma yritys; hän on ihminen, jolla on tiettyjä "lajiominaisuuksia". Siinä missä tavallinen ihminen näkee pelkän riskin, yrittäjä näkee mahdollisuuden hinnan. Riski ei ole pelote, vaan osa peliä. Yrittäjä ei näe seinää, hän näkee haasteen keksiä tikkaat, purkaa seinä tai kiertää se. Tarve hallita omaa kohtaloaan on vahvempi kuin tarve turvallisuuteen. Yrittäjälle "turvallinen" kuukausipalkka voi tuntua kultaiselta häkiltä. Symbioosi vision ja realismin välillä.
Kyllä, kyseessä on "oma rotunsa" siinä mielessä, että yrittäjyys on elämäntapa, ei työtehtävä. Se on tapa havainnoida ympäristöä ja etsiä paikkoja, joissa asiat voisi tehdä paremmin, nopeammin tai tyylikkäämmin.
Molempi parempi
Onko yrittäjä hullu? Ehkä hieman, sillä ilman pientä annosta irrationaalisuutta maailma ei muuttuisi. Onko hän oma rotunsa? Kyllä, jos rotu määritellään haluna rakentaa jotain omaa tyhjästä. Molempi parempi.
Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä tuntemattomaan – oli se sitten hulluutta tai lajiominaisuus. Sillä lopulta juuri ne, jotka ovat tarpeeksi "hulluja" luullakseen voivansa muuttaa maailmaa, ovat niitä, jotka sen tekevät.
